Satumaa Organicsin palvelut

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kiitollisuus. Niin pieni asia, mutta suuret vaikutukset.



Kun sairastuin masennukseen, en ollut onnellinen oikeastaan yhtään mistään. No, okei lapsistani, perheestäni, työstäni....mutta ne olivat jokapäiväisiä itsestäänselvyyksiä joita en osannut ajatella sen kummemmin. Kaikki oli vaan harmaata arkea. Ulkoapäin katsottuna elimme ihanaa elämää. Minun perheeseeni kuuluu vain miespuolisia henkilöitä ja heillä oli selvästikin niin paljon simppelimpää ja hauskempaa päivästä toiseen kuin minulla! Minulla oli joko ylämäkipäivä tai alamäkipäivä. Ei varmaan ihme että yksi lapsuuteni lempibiiseistäni on Leevin & Leevingsin:

Ylämäki, alamäki
Ylämäki, alamäki

Löydämme rakkauden

Ylämäki, alamäki
Ylämäki, alamäki

Kuulostaa sushiravintolan listalta vaikka Leevi ei varmaan koskaan sushia ollut maistanutkaan.

Kuulostaako sinulle tutulta? Ylämäki-alamäki on monen ihmisen arkea ja elämän kuulemma kuuluu mennä niin? Paskapuhetta sanon minä.

Se rakkaus puuttuu monelta tuolta välistä. En tarkoita sitä rakkautta jota tunnemme lapsiamme, puolisoamme, perhettämme kohtaan, vaan jotain paljon isompaa ja laajempaa. En minäkään kävele naama näkkärillä ympäriinsä päivät pitkät valaistuneena, mutta olen onnellinen j o k a päivä.

Kun toivuin masennuksesta tajusin että elämästäni puuttuu joku pala jota en saa kiinni. Joku pala joka näytti olevan ympärilläni olevilla ihmisillä olevan käsissään, mutta minä olin yhtä palaa vajaa. Ollut aina. Se palan puuttuminen aiheutti sen että olin usein paniikissa, syömishäiriöinen, itkuinen ja onneton. Saanut kamalia raivareita ja sitten taas calm down ja hämilläni. Ulospäin olen ollut aina reipas ja hassu vitsinvääntäjä ja usein ne vitsit ovat kohdistuneet omaan itseeni.

Olen aina tykännyt lukea synkähköä, elämän realiteeteista kertovaa kirjallisuutta. Kuten Kalle Päätaloja. Koko Iijoki-sarja läpi 16-vuotiaana. Välillä luin jotain Hertta-sarjaa tai Angelikoja, mutta se vaihe meni nopsasti ohi. En edelleenkään jaksa lukea mitään liian kevyttä.

Paitsi että tartuin sairaslomalla kaapin perällä lojuvaan "amerikkalaiseen hömppään", jota olin joskus erehdyksissä netistä tilannut enkä jaksanut lukea alkulukua pidemmälle...tästä lisää kohta.

Kuitenkin sitä ennen olin vain pääasiassa hämilläni ja onneton ja etsin sitä puuttuvaa palaa.
Palasin töihin. Olin saanut levätä muutamia viikkoja ja olin kauhuissani mitä töihin paluusta ylipäätään tulee...
Sain kuulla että minua oli kaivattu valtavasti ja että koko talo oli ollut shokissa. Siinä puljussa missä olen töissä, ei kukaan ole koskaan ollut masennuksen vuoksi sairauslomalla. Hävetti ja itketti.

Pikkuhiljaa kun olin palannut takaisin töihin, aloin huomaamaan asioita itsessäni. Ensinnäkin olin hylännyt kaikki dietit ja se oli ensimmäinen askel toipumiseen. En kertakaikkiaan muistanut masennuksen pahimpina päivinä että "minun kuuluisi olla dietillä ja tarkkailla jokaista suupalaa", mieleni suojeli minua selvästi näiltä pakkoajatuksilta. Minä vain yksinkertaisesti unohdin kaikki dietit ja elin päivän kerrallaan.
Se oli ensimmäinen siunaus ja rakkaudenteko itseäni kohtaan.

Aloin sen sijaan varovasti avaamaan kaikkea sitä umpioitua tietoa ja taitoa mitä minulla oli varastossa pääkopassa. Olin sairastunut masennukseen, mutta samaan aikaan minulla oli avaimet koko ajan käsissäni toipumiseen.

Aloin vain syömään hyvin ja paljon. Mehustin, lisäsin raakaruokaa, paljon kalaa, vihreää ja pähkinöitä. Söin ja ajattelin että ei tällä nyt ojaan mennä entisiin yrityksiin verrattuna.

Pikkuhiljaa aloin reipastua ja piristyä. Itse asiassa ensimmäiset päivät kun join paljon itsepuristettuja mehuja, olivat käänteentekeviä voinnilleni. Jatkoin sinnikkäästi päivästä toiseen.

Aloin tuntea fiiliksiä jotka oli outoja. Lempeyttä itseäni kohtaan aluksi. Sitten hymyilin peilille. Sähän näytät ihan OK! Yksi päivä töissä romahdin yhtä-äkkiä. Itkin ja pyysin anteeksi itseltäni kaikkea sitä pahaa ja itsekritiikkiä mitä olin itseäni kohtaan tuntenut.

Luulin että nyt hurahdin tai valaistuin! Kaikki menneisyyden taakat, itsesyytökset, itkut ja epätoivo alkoivat valua pois kyyneleiden myötä.
Aloin ajattelemaan itsestäni ainoastaan myönteisiä, kiitollisia ajatuksia. Laajensin repertuaaria muihin ihmisiin, asioihin, jopa esineisiin. Tajusin että olen vihdoin saavuttamassa jotain jota kutsutaan universaaliseksi kiitollisuudeksi ja rakkaudeksi.

Pengoin kaappeja ja käsiini sattui nämä unohdetut kirjat. Rhonda Byrnen Salaisuus sekä toinen kirja, Voima. Miksi ne olivat minulla ylipäätään? Ne olivat osa niitä avaimia joita tarvitsin toipumiseen ja jotka elämä oli tarkoittanut käsiini juuri oikealla hetkellä,

Kun aloin lukemaan näitä kirjoja, tajusin että hän kirjoitti samoista asioista mitä minä olin juuri kokenut. Kiitollisuudesta, vetovoiman laista ja rakkaudesta. Joku voi sanoa että täyttä utopiaa vailla tieteellistä tutkimusta, mutta minä olen elävä esimerkki siitä että vetovoiman laki toimii.
Tällä hetkellä luen taas paljon. Ja pelkästään positiivista kirjallisuutta. Ei enää Katja Kettua tai Kalle Päätaloja.

Olin vuosikausia ollut negatiivinen ja vetänyt lisää negatiivisuutta itseeni. Kun masennuin, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa etsimään hyviä asioita elämään ja näin lumipalloefekti käynnistyi. Positiivisuus, itsekunnioitus ja hyvä olo lisääntyivät päivä päivältä.

Minulla oli aina epämääräinen haave työskennellä alalla jossa voin yhdistää ruoan, ravitsemuksen ja henkisen hyvinvoinnin. Mutta enhän ollut sitä itselleni suonut koska olin itsekuriton läski!

Ajatus opiskelusta ja oman uran edistämisestä ei enää jättänyt rauhaan. What a hell! Yksi päivä päätin ottaa askeleen ja jatkaa omaa yritystäni, mutta nyt raakaravintokurssien muodossa. Ai miten ihanaa se oli! Suunnitella ja pitää ekat kurssit! Kaikki on vielä hyvin alussa.

Halusin myös aloittaa pitkään haaveilemani opiskelun, mutta rahoitus puuttui. Päätin sinnikkäästi ajatella että minä vielä aloitan opiskelut syksyllä 2014. Manifestoin joka päivä ajatusta että olen opiskelija, yrittäjä ja valmentaja.
Yksi päivä rohkaistuin ja  soitin Amerikkaan Institute for intergrative nutritioniin ja tutisevalla äänellä pyysin tarjousta. Olin taas ottanut ensimmäisen askeleen. Mieleni oli niin voimakas ja päättäväinen että en hellittänyt hetkeksikään ajatusta siitä että minä vielä aloitan opiskelun.

Ja niin tulee tapahtumaan. Rahoitus on nyt hoidettu. Yritys on taas polkaistu käyntiin. Minulla on myös päivätyö josta olen joka päivä kiitollinen vaikka vastoinkäymisiäkin on. Tulevaisuus on turvattu, kaunis, onnellinen ja minun näköinen  :-)
Uskokaa itseenne niin kaikki onnistuu!


 - You got the love-























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä pieni viesti käynnistäsi :-)