Satumaa Organicsin palvelut

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Tervetuloa Ihanan elämän blogiin!

Hei ja lämpimästi tervetuloa!

On aika jakaa kuulumisia facebookin ulkopuolella lukijoilleni ja raottaa ehkä hieman enemmän elämääni. Kuka ihmeen Satu ja miksi?

Haluan hieman aukaista taustaani ja miksi olen juuri tässä ja nyt.

Olen aikoinani kirjoittanut blogia elämästämme ulkomailla ja silloin blogin pitäminen oli minulle henkireikä Suomeen päin. Tulen varmasti tässäkin blogissa jakamaan muistoja noilta vuosilta. Asuimme eri puolilla maailmaa vuosina -1999- 2010. 

Nuo vuodet ja elämä eri kulttuureissa ovat muokanneet minusta sen mitä nyt olen. Ulkomaan vuodet olivat raskaita ja rakkaita. Lasten syntymät, jatkuva kulttuurishokissa eläminen, uudet kielet, jatkuva muutos sekä upeat kokemukset ovat niitä sydämeen kirjoitettuja historian kirjojani joita luen aina uudelleen ja uudelleen.

Jos nyt saisin muuttaa takaisin vuoteen -99, haluaisin sanoa itselleni, relaa rakas ihminen ja nauti joka hetkestä. Olin hyvin keskeneräinen ihminen kun minut ulkomaille paiskattiin. Olemmeko koskaan valmiita? Emme, mutta voimme aina yrittää elää hetkessä ja tuntea kiitollisuutta juuri siitä missä olemmekaan ja mitä tunnemme.

Nyt kun ajattelen noita vuosia ja kaikkia eri kulttuureja, voi mikä rikkaus minulla onkaan elämänkaaressani! Nykyään on jo arkipäivää että muutetaan ulkomaille vuodeksi jos toiseksi, eikä siinä ole mitään glamouria. Elämme universaalissa maailmassa ja eri kansallisuudet liikehtivät, ovat uteliaita, avoimia sekä muutosvalmiita. Vielä 90-luvulla ulkomaille muuttamisessa oli jotain mihin Suomessa oltiin vasta totuttautumassa. Omille lapsilleni ulkomailla piipahtaminen tai opiskelu tulee olemaan ihan normijuttu.

Olen kotoisin hyvin pienestä pitäjästä, Petäjävedeltä. Olen maalaistalon tyttö ja viettänyt onnellisen lapsuuden viljapeltojen keskellä, Kirrinjärven rannalla. Tälläkin hetkellä kotitilani on kovin aktiivinen, sukupolven vaihdos on tehty jo melkein parivuosikymmentä sitten, veljeni ja hänen perheensä ovat tilanhoitajia ja tällä hetkellä tilamme on yksi Keski-Suomen vilkkaimpia maatilamatkailu- sekä luomuviljelytiloja. Rakastan aina käydä kotona, paiskaudun samantien tilan hommiin, yleensä keittiöön ja olen kuin kala vedessä!

Ehkäpä seuraan äitiäni sekä hänen sisaruksiaan ammatinvalinnassa, sillä olen aina ollut keittiössä oma pomoni ja uravalinta oli aika selvä. Päädyin kotitalousopettajaopistoon, mutta en halunnut opettajaksi, vaan lähdin opiskelemaan Orimattilaan ravitsemusteknikoksi josta sain paperit suurtalousesimieheksi.

Jostain syystä päädyin kuitenkin heti valmistuttuani Helsinkiin englannin suurlähetystöön kotiapulaiseksi. Asuin pari vuotta suurlähetystön residenssissä, opin edustustarjoilun ja fine diningin salat ja vietin hulvatonta poikamiestyttöelämää!

Siihen aikaan toimi vielä Hesperian yökerho ja olimme työkaverini kanssa bilettämässä eräänä heinäkuisena yönä. Hauska ilta päättyi siihen kun eräs Lappeenrannan teekkari haki minua viimeisille hitaille ja loppu onkin sitten historiaa....

Ehdin työskennellä mm. ravintolapäällikkönä ja kokkina ennenkuin muutimme mieheni työn perässä ulkomaille. Aluksi Prahaan, sieltä toviksi Kuala Lumpuriin, sitten Seattleen, Rioon ja lopuksi Pekingiin.

Ja nyt olemme Espoossa.

Kun palasimme Suomeen, minulla ei ollut muuta identiteettiä kuin kotirouva ja äiti. Olin työskennellyt viimeksi Prahassa Suomen suurlähetystössä, mutta sen jälkeen lapset syntyivät ja uppouduin äidin rooliin täysillä. Muistan kun asuimme Seattlessa ja esikoiseni oli 4 kk. Olimme Suomessa talvilomalla ja eräs ystävä kysyi että koska aion lähteä töihin? Kysymys oli kiusallinen ja kamala. Minä töihin? Minne? Millä resursseilla? Miten haen ulkomailla töihin?  Vauva oli vasta hädin tuskin puolivuotias? Tämä kysymys oli jatkuvasti ilmassa aina kun kävimme Suomessa. Siis oletko sä VAAN kotiäiti?
No....olen.... ja hoidan myös vieraassa kulttuurissa koko talouden, juoksevat asiat ja opettelen kielen kun mies on päivät pitkät viileässä toimistossa ja oman työporukkansa parissa.

Tämä kotiäiti-vitsaus jäi tavallaan minulle päälle. Kun palasimme Suomeen, tunsin että olin hukannut 10 vuotta elämästäni. Vaikka eihän se tietenkään niin ollut! Mutta kuitenkin, en tiennyt yhtään mitä töitä minun pitäisi hakea, en kuitenkaan osaisi yhtään mitään, ehkä metrovaunujen siivoojaksi kelpaisin, kaikki byrokratia tökki, piti hakea uudelleen Kela-kortit ja mitä kaikkea. Tunsin itseni UMPITOLLOKSI.

Jossain vaiheessa päädyin yrittäjyyskurssille. Sielläkin minulla oli vaivaantunut olo. Kaikilla muilla tuntui olevan hieno ura takanapäin, minä olin ainut kotirouvataustainen.
Kuitenkin olin päättänyt hyödyntää asioita joita ulkomailla olin oppinut. Olin kiinnostunut ravitsemuksesta ja siitä kuinka esim. vauvoja hoidettiin eri kulttuureissa. Olin opiskellut Kiinan vuosina avoimessa yliopistossa ravitsemustieteitä sekä käynyt eri kursseja holistisesta terveydenhoidosta.

Olin vain niin epävarma. Mitä ihmettä teen kaikella tiedolla ja kuka ottaisi minut todesta?

Perustin oman yrityksen Satumaa Organicsin. Pyöritin luomupiiriä ja pidin pientä luomukauppaa kotimme kellarissa. Se oli sellaista räpiköintiä suuntaan jos toiseen... Kivaa, mutta ei kovin tuottavaa!

Yksi kaunis päivä päätin hakea töitä. Tarvitsin säännöllistä tuloa ja jostain syystä päädyin Itävallan suurlähetystöön haastatteluun taloudenhoitajan paikasta. Se paikka oli samantien minun ja heti kun avasin oven, tiesin että tämän työn osaan unissanikin. Siis mitäh? Palaan takaisin piikomaan suurlähettiläiden oikukkaaseen seuraan??? Aika noloa...mutta ei. Olin taas onnellinen. Solahdin samalla sekunnilla työpaikkaan kuin veitsi sulaan voihin ja sattumoisin pomoni oli heti samalla aaltopituudella. Sain suunnitella ja toteuttaa kaikki edustustilaisuudet ja KERRANKIN tunsin että ammattitaitoani sekä elämänkokemustani arvostettiin.

Rakastan työtäni ja työpaikkaani.

Mutta silti sairastuin masennukseen. Erääna sunnuntai-iltana tipahdin enkä muista sitä seuraavista päivistä oikein mitään muuta kuin että pari rakasta ystävää nappasivat minut kiinni. Kolme viikkoa sairauslomaa ja enemmänkin olisin tarvinnut.

Olen miettinyt ja miettinyt mikä ajoi minut tilanteeseen että minulle kävi niin. Osan syistä tunnistan, mutta en halua siitä tässä puhua tässä. Siitä mistä haluan puhua ja vaikka elämäni loppuun asti, on itsetunto, oman itsensä arvostaminen, kiitollisuus, rakkaus ja rauha.

Olen ollut hyvin itsekriittinen ihminen, alistuja, nöyrä ja silti kapinallinen. Kesti 41 vuotta ennenkuin törmäsin omaan itseeni.
Kun olin sairauslomalla minulla oli kerrankin aikaa vain itselleni. Muistan ikuisesti ne ensimmäiset ihanat kevätpäivät kun vain kävelin ja kävelin koiran kanssa pitkin metsiä ja peltoja. Oli ensimmäistä kertaa rauhallinen ja levollinen olo, ei minnekään kiire. Ihan sama kuinka pulassa ne muut olivat työpaikallani.

Kohtasin oman itseni.

Mitään muuta tietä parantumiseen ei ollut. Tajusin että parantuakseni minun oli ensinnäkin hyväksyttävä itseni sellaisena kuin olen. Anteeksiannettava itselleni se kuinka rumasti itsestäni aina ajattelin ja puhuin, vähättelin itseäni ja taitojani. Otettava käyttöön ne työkalut joita minulla oli kasapäin ja odottivat että pääsevät käytäntöön. yht-äkkiä tajusin että minä olen mahtava, ainutlaatuinen tyyppi! Nahkoineni, läskeineni, herkkyyteni kanssa.

Yksinkertaisesti. Aloin rakastamaan itseäni. Katsoin ensimmäistä kertaa vuosikausiin peilistä itseäni OIKEASTI ja ajattelin: Kiitos että minä olen minä. En halua olla kukaan muu.

Aloin tuntemaan riemua, kiitollisuutta ja rauhaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni kaikki oli hyvin.Tunsin että olen jossain hyvin alkumetreillä suurta muutosta. Muutosta omaksi itsekseni. Päätin alkaa rohkeasti pyrkimään kohti salaisia unelmiani. Takaisin yrittäjäksi, hyvinvointiin ja auttamiseen liiittyvään ammattiin, samalla hyödyntäen ravitsemus- ja ruoka-alan taustaani. Innostus ja oivallus valtasivat niin että olin pakahtua! Minä osaan ja pystyn mihin vaan!





Tässä olen nyt.

Päätän tämän kirjoituksen tähän ja jätän jatkon seuraavaan kertaan :-)

Kiitos kun jaksoit lukea.
Rakkaudella,
Satu

1 kommentti:

  1. Oletpa rohkea nainen Satu; mukava päästä pian oppiisi täällä meillä raakaravinnosta :)

    VastaaPoista

Jätä pieni viesti käynnistäsi :-)