Satumaa Organicsin palvelut

maanantai 1. syyskuuta 2014

Aamunaaman tuunaus

Helou!

Nyt seuraa kauneuspostaus ja katsaus luottotuotteisiini. Mikä olisikaan herkullisempaa lukijoilleni kuin kurkistaa maanantaiaamun tuhruisiin tunnelmiin kylppärissä!
Postaus sisältää myös hieman mainontaa, mutta ei ole maksettu mainos vaan osa työtä mitä teen rakkaudella ja riemulla!

Minulla on ollut lapsesta saakka herkkä, couperosaiho. Se on osittain geneettistä ja mutta suuremmaksi osaksi itseaiheutettu naamanahka. Poskeni helottavat yleensä kuin pakkasen purema punajuuri ja pakkanen niitä onkin purrut ensimmäiset 15-vuotta elostani. Tai niin pitkään kun kesät talvet tallustettiin kouluun säällä kuin säällä. Muistan kun kävelin kouluun -30 asteen pakkasessa naama valkoisilla laikuilla. Ainut äidin keksimä pelastuskeino oli vedetön vitalis joka liimaantui naamaan kuin laasti. Hyväntahtoinen opettaja keksi vielä nipistellä ja hieroa poskiani "että saadaan tytöllä veri kiertämään!" Ja kiersihän se. Koko koulupäivän naamaa kuumotti kuin olisi saunonut tuntikaupalla.



Teininä älysin alkaa kuorruttamaan kasvoni tiukalla kerroksella Jane Helleniä. Kivipuuterilla jota hinkattiin niin pitkään että se alkoi haisemaan tiukassa rasiassa jalkahieltä. Myöhemmin kikkasin värivoiteet ja niiden kanssa tuhrattiin monta vuosikymmentä. Joe Blascot, erikoismeikit jenkki-vuosina joita tilailin hilpeässä nettiostoshurmassa.
Ihonhoitotuotteet olivat sitä sun tätä. Aina jonkun lupauksen perässä ostettuja.

Koska asuimme kymmenen vuotta välillä tropiikissa ja seuraavana Pekingin saasteissa, oli naamaparkani käynyt monta ikäkautta läpi lyhyessä ajassa.

Kun tutustuin Foreverin aloe vera-tuotteisiin ihonhoitoon, se oli rakkautta ensi sekunnilla. En ollut vielä koskaan löytänyt sarjaa joka kattaa ihan kaiken sisäisestä hoidosta ulkoiseen kaunistukseen.

Olen käyttänyt 6-vuotta aloe vera-juomaa joka silloin aikoinaan auttoi käymään läpi ns. kokonaisvaltaisen muutoksen. Nykyään juoma on aamun aloitusrutiini, jonka kyllä huomaa jos se jää väliin.



Ihonhoitotuotteet ovat nykyään osa minua ja luotan vain ja ainoastaan Forever-tuotteiden korkeaan laatuun. Arvostan myös koko firman läpinäkyvyyttä alkaen tuotannosta, työntekijöiden hyvinvoinnista ja eri arvojen kunnioituksesta. Meitä jälleenmyyjiä kohdellaan kuin kukkaa kämmenellä! Tuotteilla on myös suht harvinaiset Kosher ja Halal-leimat, jotka takaavat sen että tuote täytyy olla äärimmäisen puhdas. Mitään ei testata eläimillä ja tuotteet lähdetään rakentamaan luomutuotetun aloe veran pohjalle, ei veteen tai alkoholiin!

Aloitin tänä aamuna ihokuurin tuotteella joka on nimeltään R3 Factor. Se on hedelmähappovoide, joka kuorii ihon pintasolukolta kuolleen ihon pois ja auttaa uusia terveita soluja muodostumaan. En missään nimessä pystyisi käyttämään voiteita joissa on voimakkaita aineosia, niinkuin perinteisesti hedelmähappovoiteissa on.
Tässä tuotteessa yhdistyy aloe vera, hedelmähapot, A-, C-, E-vitamiinit, sekä valkoinen tee. Tämä yhdistelmä minimoi ihoärsytyksen. 30-päivän kuurin jälkeen iho on uudistunut ja valmis uuteen vuodenaikaan ja sen rasituksiin.

Sitten pitää saada aikaan diisent meikkipohja. Oi niitä aikoja kun yksi joe blasco kului puolessa vuodessa....
Täydellinen, kevyt meikki syntyy Flawless by Sonya-meikkisarjalla joka on täysin uudistunut Foreverin entisen meikkisarjan tilalle. Flawless by Sonya on parabeeniton, kevyt ja hoitava meikkisarja.

Nykyään siirryn enemmän ja enemmän hengittävään meikkipohjaan. Sain viime viikolla käyttööni uuden BB-cremen ja hallelujaa! Voiko olla että tämä joulupukinmuori saa aikaan peittävän ja kevyen meikkipohjan ainoastaan BB-voiteella?! Maailmankirjat on sekaisin, mutta se nimittäin riittää couperosaiholle pelkästään ja iltapäivällä naama on vielä sen näköinen että olisi kävellyt meikkauksesta suoraan ulos. 



Voide kosteuttaa, tasoittaa ihonsävyn, toimii pohjustusvoiteena, peitevoiteena ja meikkipohjana, sekä suojaa ihoa auringolta.
Tämä BB-voide on siis ihan uutukainen vielä Suomessa ja sitä ei saa kuin meidän jälleenmyyjien 
kautta. Love it!


Ihon pikkuvirheet taiotaan piiloon Concealer Duet- peitekynällä. Se on valokynä ja peitekynä samassa paketissa. Helposti levittyvä ja riittoisa. 



Itse tykkään käyttää puuterin asemasta kevyen pölläytyksen mineraalimeikkipuuteria. Sillä saa unelmanhimmeän lopputuloksen ja tietenkin useamman kerroksen laittamalla myös täydellisen , hengittävän meikkipohjan jos ei halua käyttää meikkivoidetta.


Yksi luottotuotteeni on luonnollisesti myös Cream to powder-meikkivoide. Se on sametinpehmeä, aloeta ja mimosaa sisältävä rasiaan pakattu meikkivoide. Rasian pohjaosassa on levityssienen "ilmastoitu" osasto, jossa sieni ei pääse ummehtumaan. Näppärää!





Sitten ripsarit, rajaus, hipaus luomiväriä ja ripaus poskipunaa possukoille!

Ja vielä pakollin huulet tötteröllä-selfie!
Tämä huulikiilto pistää hihityttämään ja hilpeäksi. Se maistuu lipsissä vaniljalle, siinä on peili ja valo! Say no more!!!



Valmiina työpäivään ja kuka sanoi että maanantaiaamut on ankeita!?




Sen jälkeen kun olen alkanut suosimaan ns. Plant based diet- ruokavaliota ja lisännyt rutkasti raakaruokaa, on ihonikin muuttunut hiljalleen rauhalliseksi, ei lehahtele, on huomattavasti kosteampi ja terveen oloinen.



Mitä voin sanoa. Pitäkää huolta ulkoisesta ja sisäisestä kauneudestanne <3





1 kommentti:

  1. Ja ai että meikkipuuterin sisältämä silkkipuuteri tekee silkinpehmeän lopputuloksen :)

    Anne

    VastaaPoista

Jätä pieni viesti käynnistäsi :-)