Satumaa Organicsin palvelut

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Parantavat ruoat

Edellinen blogikirjoitus jäi hieman vaivaamaan mieltäni, sillä siitä puuttui jokin sanoma minkä halusin kakaista ulos, mutta en sillä hetkellä osannut muodostaa lauseeksi.

Se sanoma kuuluu näin:
Jos olet ihminen jolla on vuosikausien, ehkä vuosikymmenten jojo-laihdutustausta, kukaan muu ei voi tietää kuinka siitä parantuu, kuin toinen samanlaisessa tilanteessa ollut ihminen. Ei parhainkaan ravitsemusterapeutti, valmentaja, personal trainer, ellei heillä ole henkilökohtaista kokemusta asiasta. Jos ilkeisin, huutaisin tämän asian nyt tiedoksi.

Tarkoitus ei ole arvostella kenenkään asiantuntemusta, mutta ihan rehellisesti sanottuna kukaan ei voi astua sinun saappaisiin ja antaa niitä ratkaisevia avaimia itsetuntemukseen ja raatorehelliseen totuuteen kuin itse samanlaisen taustan läpikäynyt. Itse en ole löytänyt ainuttakaan terapeuttia tai valmentajaa joka olisi ollut elämänsä aikana superläski ja tietäisi miltä se tuntuu ja mitkä ovat syyt lihavuuden taustalla. Ja uskallan väittää että tämä on suurin syy miksi lihavuusepidemiaa ei saada kuriin. Asiantuntijoita on joka lähtöön alkaen virallisterveelliseltä taholta vaihtoehtoisiin parantajiin, mutta se että joku jaksaisi lähteä parantamaan sinua ruohonjuuritasolta, siihen ei ole resursseja. Olet jojo-laihduttaja ja jos joku vielä tarjoaa sinulle yhtäkään diettimallia, ravintoympyrää tai liikuntaohjelmaa, se on vain yksi pintaraapaisu elämässäsi eikä johda kuin taas kerran ihmeparantumiseen ja ajanmyötä repsahdukseen tai lannistumiseen.

Siksi meitä tarvitaan. Lihavuuden kanssa sinuksi päässeitä. Jotta voisimme auttaa muita. 

Useimmat alkoholistien tai huumeriippuvaisten kanssa työtä tekevät ovat olleet itsekin sillä tiellä ja tietävät sen tuskan ja häpeän mikä näihin riippuvuuksiin liittyy.

Ruokaholistit ovat ihan samaa sakkia ja jotta heitä voidaan auttaa tarvitaan lisää entisiä ruokaholisteja.

Alkoholisti ei parane juomalla, mutta ruokaholisti paranee syömällä.




Sinun täytyy löytää parantavat ruoat. Ruoat jotka korjaavat aivokemiaasi ja antavat oikeita signaaleja hormonitoiminnalle, aineenvaihdunnalle ja koko hienolle systeemille joka sisälläsi pyörii, korjaa, parantaa ja tasapainottaa SINUA.

Usko tai itke ja usko, ainoastaan sinä itse parannat itsesi syömällä oikeaa, parantavaa ruokaa.
Jostain syystä on nykyään normi että sairastutaan jossain vaiheessa jonkinlaiseen elintasosairauteen, mutta normaalia se ei ole ja luoja on luonut ihmisen niin että jokaista elintä tarvitaan koko elinikäsi ajan, niitä ei kuulu leikellä pois tai niiden ei kuulu sairastua. Ihminen sairastuu koska ei anna niille elimille oikeita ravinteita jotta ne toimisivat optimaalisesti.




Jojo-laihduttajan aivokemia on vinksahtanut. Keho ei tiedä että pää on päättänyt laihtua ja keho laittaa kapuloita rattaisiin joka kerta kun pakotat sen laihtumaan. Loppujen lopuksi olet loppuunpumpattu rantapallo joka vuotaa ja siinä ei pysy enää ilma. Olet löysä, menet eteenpäin vajaalla energialla ja elämääsi ei mahdu enää mitään muuta ajatusta kuin lupaus seuraavasta maanantaista jolloin lupaat ottaa itseäsi niskasta kiinni. Mutta rantapallo on käytetty loppuun, se ei jaksa palvella enää ketään ja pyöriä iloisena eteenpäin.




Jojo-laihduttajan paraneminen on ihanaa! Nyt huudan, Paraneminen on ihanaa ja sinulla on oikeus vaatia kaikkien kurjuusvuosien jälkeen vain parasta!!!!

Sinulla on vapaus syödä ruokaa josta sinä pidät ja aivokemiasi paranee sellaista vauhtia että mummo ei pysy mopolla perässä! 




Otetaanpa esimerkki. Sinun kuuluisi syödä aamulla rahkaa ja mehukeittoa mutta oikeasti tekee jumalattomasti mieli karjalanpiirakkaa munavoilla. Voitat mieliteon ja olet helpottunut ja ylpeä että voitit mieliteon. Palveliko päätöksesi sinua vai diettiäsi?

Koska tiedät että vielä tulee päivä kun se saakutin karjalanpiirakka voittaa ja kaikki on pielessä.

Nyt pistä mieleen tämä. Kun otat paranemisen ensiaskeleita, ei ole merkitystä mitä valintoja ruoan suhteen teet. Toistan ei ole merkitystä mitä valintoja tee kunhan vain syöt. 

Nyt joku älähtää. Mitä puolivillaisia ohjeita tuo antaa?!!! Tottakai valinnoilla on merkitystä! Nyt joku aloittaa hyvillä mielin päivänsä sipseillä pepsimaxilla. Väitän että ei aloita ikinä enää, jos on oikeasti päästänyt irti kierteestä.

Alussa on merkitystä vain sillä että heräät. Kauniina luojan luomana päivänä päätät, sanot ääneen HUUDAT  "nyt se on ohi, ei ikinä enää. Minua ei enää vedätetä. Itseinho loppuu nyt. Tästä päivästä lähtien minä teen itse omat päätökseni enkä ikinä enää laihduta!!!!"

Sen päätöksen voima on niin valtava että voit siirtää rekkakuormallisen perussuomalaisia demareiden puoluejuhliin.

Itke, naura, iloitsen kiitä! Kiitä joka tunti että päätit pistää lopun kaikelle sille hulluudelle mitä olet harrastanut vuosikaudet.

Nauti vapautesi ensimmäisistä päivistä. Kuten sanoin, ei ole merkitystä miten sitä juhlit ja millä ruoilla.

Kun vapaudut, alat automaattisesti miettimään mitkä asiat oikeasti tekevät sinulle hyvää.





Hyvää tekee ja paranemisprosessia vauhdittavat aidot, vitamiinirikkaat ruoat. Keskity niihin. Hifistelyn, kuten pitäisikö syödä gluteenittomasti voit jättää muille. Nyt on kyse sinusta ja oikeat valinnat tulevat yksi kerrallaan automaattisesti kun aivosi alkavat tekemään eroa hyvien ja huonojen valintojen välillä ja kroppasi vastaa niihin kiitollisena.
Tässä näet kuvia hyvistä valinnoista. Parantavista ruoista. Aloita vaikka marjoista. Lisää pähkinöitä jos et ole allerginen. Osta luomuna aina omenat, kananmunat ja banaanit. Jos syöt viljaa, osta nekin luomuna. Aloita niistä. Elimistösi kyllä tunnistaa mitä ruokaa se on aikojen alusta tarkoitettu syömään.





Nyt et ole laihduttamassa vaan parantamassa mieltäsi. Tee selväksi että se vie aikaa. Vuosikausien itsekidutusta ei paranneta kuukaudessa eikä kahdessa. Anna itsellesi aikaa vähintään vuosi. Vuoden aikana sinun pitäisi toipua niin paljon että pystyt aloittamaan mieleisesi liikunnan ja hermostosi rauhoittuu.




Jos et osaa kokata, aloita simppelisti. Aamupalla marjoja, kananmunaa ja pähkinöitä. Opettele ruokarytmi. Itsestäänselvyys mutta supertärkeä. Syö kunnon ruokaa joka aterialla. Ei keinotekoisia patukoita joilla olet ehkä korvannut aterioita aiemmin. Pala savulohta, taas marjoja ja vaikka ruisleipä kunnon voilla. Taatusti pitää nälkää pitkälle iltapäivään. Kunhan syöt. Riittävästi. Iltapäivän makeanhimoon kunnon oikeaa suklaata joka tuottaa mielihyvähormoneja. Itse olen opetellut syömään 90% suklaata ja siinä on sellainen taika että se vie totaalisesti sokerin himot pois. Ei kuulosta houkuttelevalta, mutta aloita pienempi prosenttisesta. Kukaan ei määrää mistä tykkäät. 




Ja sitten se rasva. Jotta aivosi toimivat optimaalisesti ja olet toimintakykyinen lopunelämääsi, tarvitset oikeita rasvoja. Jos olet tottunut syömään paljon rasiamargariineja, vaihda Oivariiniin. Ota omegat rasvaisista kaloista tai kunnon Omega 3-rasvahappovalmisteesta. Aluksi saatat tarvita terapeuttisen annoksen, mutta suosittelen lääkärin mielipidettä asiasta.





Opettele valmistamaan raakaruokia. Itse olen hoitanut masennusta entsyymeillä ja nimenomaan raakaruoan kautta. Suosittelen hankkimaan kunnon blenderin ja mehustimen. Ota päivärytmiisi yksi viherpirtelö tai lingottu tuoremehu päivässä. Buustaat elintoimintojasi, suolistosi joka on ehkä herkistynyt, käsittelelee blendattua ruokaa paremmin. Anna myös suolistolle lepoa, suosi yksinkertaisia aterioita ja pidä aterioiden välillä taukoa. Jos olet niinkuin minä, joka oli loputtoman napostelun kierteessä, pääset siitä eroon lisäämällä kunnon rasvaa aterioille ja proteiinia. Usko pois.




Kun tulee päivä ettet vaan jaksa ja uusi naistenlehti houkuttaa elämänmullistavalla dietillä tai inspiroidut Jutan tv-saippuasta, pysähdy ja mieti onko ne toimineet ennenkään?
Jaksatkoa aloittaa taas kerran sen rajoittamisen ja mielitekojen kanssa taistelun? Kuinka pysyviä tuloksia sillä taas kerran saisit.
Hengitä syvään ja tirauta itkut. Mitään epätoivoista ei enää tarvitse tapahtua, olet matkalla tutustumaan itseesi ja se ei aina ole helppoa, mutta antoisaa se on. Kun ajattelet joka päivä kiitollisia ajatuksia itsestäsi, vedät sitä puoleesi aina vain enemmän ja elämäsi helpottuu kaikin puolin. Kokemusta on :-)



Rakasta itseäsi enemmän kuin muita, niin muutkin saavat paljon enemmän.
Rakkaudella,
Satu




5 kommenttia:

  1. Kiitos <3 Oli muuten aivan mahtava teksti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostavasti kirjoitettu, oikeita asioita korostettu. :-) Kiitis hyvästä tekstistä. :-)

      Poista
  2. Mikä sitten olisi esim. Hyvä blenderi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, paras blenderi ikinä on Vitamix, mutta törkykallis :-/
      Alkuun pääsee hyvin myös Kitchen Aid-merkkisella blenderillä, joka on tosi suosittu. Itselläni on Vitamix ja se oli hyvä satsaus loppuelämäksi :-)
      Gigantissa kannattaa käydä katselemassa myös blendereitä.

      Poista

Jätä pieni viesti käynnistäsi :-)